Nuorten ideoiden runsaudensarvesta riittää oppia aikuisillekin
Olen ollut töissä Keskipiste-Leaderin nuorisoaktivaattorina pari kuukautta. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on kiertää kertomassa nuorille tarjoamastamme Nuoriso Leader-tuesta. Se on tarkoitettu nuorten omiin pienimuotoisiin hankkeisiin ja sen maksimisumma on 500 euroa.
Kiertäessäni Nivala-Haapajärven seutukunnassa, varsinkin kouluilla, olen huomannut, että nuorten mielet pursuavat ideoita, jotka vain odottavat pääsyä toteutukseen. Yksi suurimmista esteistä tälle on se, että aikuiset eivät tunnu pitävän nuorten ideoita toteuttamisen arvoisina. Suurimmalta osalta aikuisia tuntuu puuttuvan innokkuutta ja heittäytymiskykyä. Toisin on nuorilla, he tarttuvat ideoihinsa ja kehittävät niitä innolla, kunhan on edes joku aikuinen, joka kuulee heidän äänensä. Tähän innostukseen on helppo lähteä mukaan, sillä se tuottaa maaseudulla tarvittavia uusia ideoita ja sitä kautta tapahtumia.
Olenkin miettinyt, että missä vaiheessa ihminen menettää nuoruuden innostuksen ja kyvyn heittäytyä täysillä mukaan uusiin hankkeisiin, juttuihin, asioihin. Missä vaiheessa aikuiset sanovat, että ei kannata enää? Onko niin, että aikuiset pelkäävät lähteä mukaan johonkin sellaiseen, minkä lopputulosta ei voi valmiiksi nähdä? Pelkona lienee, että homma menee ns. reisille, että ketään ei tule tapahtumiin, että joutuu itse tekemään kaiken työn, että se vie kaiken ajan, että ihmiset nauravat suunnitelmille, että ketään ei kiinnosta. Nuoret pelkäävät juuri samoja asioita, mutta lähtevät silti mukaan, sillä heistä on tärkeää tavoitella muutosta, muuttaa sitä, mikä heistä muutosta tarvitsee, tai edes kokeilla.
"Olenkin miettinyt, että missä vaiheessa ihminen menettää nuoruuden innostuksen ja kyvyn heittäytyä täysillä mukaan uusiin hankkeisiin, juttuihin, asioihin."
Täysin asia erikseen ovat sitten ne aikuiset, jotka omalla toiminnallaan tappavat nuorten innostuksen. He painostavat nuoria keksimään toimintaa. Sitten kun toimintaa on, he valittavat, miten se ei ole sellaista, kuin HE eli aikuiset halusivat. Silti nämä aikuiset sumeilematta käyttävät nuorten luomia palveluita silmää räpäyttämättä. He eivät lähde vapaaehtoisesti mukaan tukemaan nuorten toimintaa, mutta heidän mielestään nuorten on kuitenkin tehtävä kaikki, kuten he haluavat ja mikä on heidän visionsa. Mistä näitä aikuisia oikein sikiää?
Aikuisten kuuluisikin tässä vaiheessa ottaa oppia nuorista eikä päinvastoin. Heittäydytään mukaan kehittämään kotiseutuamme nuorten kanssa. Loppujen lopuksi nykynuoret ovat niitä tulevaisuuden aikuisia, jotka opiskelujen jälkeen tahtovat palata kotiseudulleen maalle, jos vain saavat siihen mahdollisuuden. Kehittämällä maaseutua ja sen tarjontaa monipuolisempaan suuntaan, voimme samalla parantaa maaseudun elinmahdollisuuksia tuleville polville.
Nuoret ovat idearikkauden runsaudensarvi. Heidän ei tarvitse muuta kuin tietää, että jostain on mahdollista saada tukea idean toteuttamiseksi. On se tuki sitten rahallista tai henkistä, he vievät ideoitaan eteenpäin. Kuuntelemalla ja auttamalla heitä, me aikuiset voimme oppia uudestaan innokkuutta ja tehdä maaseudusta paremman paikan. Eikä sillä ole mitään merkitystä, meneekö jokin tapahtuma vähän päin mäntyä. Tärkeämpää on yhdessä tekemällä saavuttaa sitä yhteenkuuluvuutta, jota vain maaseudulla voi nähdä. Voihan nimittäin olla, että yhdessä tehty matka on lopulta tärkeämpi kuin päämäärä.
Hypätään siis kaikki joukolla kehittämään maaseutua paremmaksi ja rikkaammaksi paikaksi elää ja olla. Ja jos nyt lyö tyhjää, kysäisepä joltain nuorelta, niin varmasti saat idean, joka on enemmän kuin toteuttamisen arvoinen.
Tämä kirjoitus on julkaistu Uutispuuro- verkkolehdessä ja nyt täällä FLY -Nuoret liitämään -blogissa.
Terveisin Johanna Kiviniemi, Nuorisoaktivaattori
